10 satunnaista unta
# 26 :: 03.05.2005 :: OnkelmaHerään joko omassa sängyssäni tai missä tahansa satunkin sinä yönä nukkumaan (faijan luona,kaverin luona tms..).
Tunnen kuinka jotain kauheaa tulee aivan kohta tapahtumaan,vaikka en näekkään unessa mitään ja harvoin pystyn liikkumaankaan. Tulee vain kauhea tunne ja pelkään että vartaloni alkaa täristä. Sitten alkaa kova kamppailu hereillä pääsyn ja uneen takaisin painumisen välillä. Herääminen tuntuu mahdottomalta, mutta uni ei ole kuitenkaan enää pelkkää unta. Joskus saatan jopa avata silmäni ja nähdä huoneen katon jossa nukun, mutta silti saatan kuulla kuinka joku tulee viereeni ja toisessa huoneessa ihmiset puhuvat. Kerran joku nauroi ja mietin onko se äitipuoleni vai hänen tyttärensä. Kun heräsin,siinä ei todellisuudessa ollut ollut ketään ja vaikka siis äänet tulivat unesta, silmäni olivat auki. Äänet tuntuvat epätodellisilta ja tuntemukset ovat sanoinkuvaamattomia. En osaa niitä hyvin tänne laittaa.
Koska itse tiedän, että saatan nähdä kyseistä painajaista, tein ennen niin kun minulla oli poikaystävä (jolla taas oli vaikeuksia nukahtaa) että laitoin käteni hänen mahan päälleen. Kun nukahdin,saatoin päästä puoliksi hereille ja naputtaa sormella hänen mahaansa jolloin hän tajusi herättää minut. Sairasta.
# 226 :: 27.05.2008 :: JokkeKerran näin unta että olin ranskalainen sissi taistelemassa ensimmäisessä maailmansodassa saksalaisia vastaan ties missä maaseudulla ja sama unenketale jatkui koko yön satunnaisin katkoksin joiden jälkeen taas menin piiloon saksalaisia ja lopussa ajoin auton patoa päin ja hukutin tuhansia ihmisiä joita sitten yritin pelastaa. Surkea yö
# 278 :: 28.11.2008 :: PenaNäin kerran unta et heräsin aamulla himmeeseen pään särkyyn. Kun menin vessaan ja katoin peiliin, huomasin näyttäväni Alien vs. Predatorin Predatorilta kahdella plasmatykillä ja kaikilla Predator-aseilla varustettuna.
# 89 :: 04.03.2006 :: Tasma J.Kerran näin unta, jossa mä, mun pikkuveli ja isä oltiin jossain metsän keskellä olevalla parkkipaikalla. Siellä oli vaan meijän auto ja oltiin kai just menossa sinne mehtään, en tiiä miks. Yht`äkkiä sielt jostain ylhäältä juoksee iso, vihanen karhu, joka tulee meitä päin. kaikki me rynnätään autolle ja revitään ovia mut ne ei aluks oikeen auennu ja tuli semmonen paniikinomanen tunne. Sit ne onneks aukes ja me syöksyttiin sisää. Se karhu tuli sinne auton luo ja sitte kai taisin herätä. ;)
# 23 :: 01.05.2005 :: Olin kai peruskoulussa ylä-asteella (en ole enää) ja oli kai jokin ulkoliikuntatunnin tapainen mutta kovasti äksöniä näytti olevan ympärillä. No joka tapauksessa, siinä pihalla oli pingispöytä jossa pelattiin pingistä ja minäkin kokeilin, mutta pingis pallot olivat menneet pelien aikana jotenkin lyttyyn. Sitten ajattelin lähteä hakemaan uusia. Mutta se mistä piti hakea niitä olikin aika erikoista. Koulun vieressä oli jokin värikäs metsä jossa asui noita jossakin epämääräisessä mökissä. Ja sillä oli vissiin niitä pingispalloja o_O
# 264 :: 10.10.2008 :: outoja unianäin kerran unta, että minulta erittyi ihan hirveästi sylkeä sitten heräsin siihen, että sylkäsin oikein kunnolla tyynyni päälle :/ ei ollut kiva herätys
# 198 :: 01.02.2008 :: UnetonNykyään ei mulla ole ollenkaan unia, mutta muutama vuos sitte näin semmosta unta että lentelen jossain vuorilla, alla on vihreää ruohoa, sitten yhtäkkiä alan tippumaan ja herään juuri ennen maahan osumista. Muita unia ei ole pahemmin ollut, joskus herään vaan keskellä yötä hiestä märkänä ja sydän hakaten kahtasataa.
# 167 :: 15.12.2007 :: näin monta vuotta sitten pahaa unta... olin jossain kellarissa. ja otettiin kisa luurangoitten kanssa kuka saa ensimmäiseksi lakaistua portaat yläkertaan... (luurangot olivat mauri kunnaksen piirrettyjä) minulla oli joitain kavereita apuna. olin viimeisenä siivoamassa. juuri kuin oltiin päästy yläkertaan, kaverini paiskasi oven nenäni edestä ja olin jumissa. sitten lattia sortui altani ja tipuin ''helvettiin'' ja muutuin lego ukoksi =)=)=)=)
# 212 :: 25.03.2008 :: PinkkisukkaNäin tämän unen noin 6-8 vuotiaana.
Olimme kaverini kanssa juoksemassa ns. lenkillä hakemassa kaverini pikkuveljeä hoidosta ja yhtäkkiä tiellä oli silta,semmoinen niinkuin tavattoman iso ja keskeltä noin 10m.matkalta hajonnut.Mietimme mitä tehdä,sitten kaverini hyppäsi pikkuveli reppuselässä.Kaverini lähti juoksemaan toisella puolella kotia kohti todella hitaasti ja itse en uskaltanut hypätä.
Sitten huomasin että betonisen sillan oikealla puolella oli helpompi kohta hypätä, hyppäsin ja tarrasin vääntyneestä metalliputkesta kiinni, kaverini yritti auttaa mutta ei ylettänyt.
Päätin antaa periksi ja irrotin otteeni , tipahdin alas.Matkaa oli monia kilometrejä ja alla oli vehreitä ruohokumpuja, heräsin juuri ennen maahan osumista.
# 179 :: 08.01.2008 :: Emsi88Näin viime yönä melko omituista unta. Olin kaveri porukkani kanssa poika kaverini isän luona. Istuimme keinussa ja vanhan saunan terassilla. Yhtäkkiä mäkeä alas ajaa sininen Volvo, jonka kuski yritti tappaa meitä. Sanoin kavereilleni että "Menkää sisälle minä tulen kohta!" Jostain ihmeestä sitten repäisin rynnäkkö kiväärin ja aloin ampua. Ja muistan kun mies ampuikin minua silmäkulmaan ja siihen kipuun heräsinkin. Todellisuudessa olinkin tippunut sängystä ja lyönyt silmäkulmani yö pöytään ja sen jäljen kyllä huomaan. Kerroin jo kaverillenikin unen ja hän sanoi että "aika väkivaltainen uni tytön uneksi".
Lisää